Pihamaan ihmettelyä



Eilen teki mieli jo haravoida nurmikko talven jäljiltä, mutta maa oli vielä liian märkää ja katve paikoissa on luntakin hieman vielä. Nopeasti lumet lopulta vain sulivat ja pojan kanssa kiertelin ihmettelemässä mitä kaikkea puutarhasta pilkistää tuulen mukana tulleiden risujen ja roskien lisäksi. Tänä aamuna ulos katsoessa olikin taas yön aikana satanut uusi lumipeite joka tätä blogia kirjoittaessa iltapäivällä olikin jo taas suurimmaksi osaksi sulanut. 😄 (vastaavaa säätä luvattu koko viikolle.)  

Muutamissa pensaissa näkyi jo silmuja ja myös omenapuu näytti voivan hyvin. Omenapuusta on tarkoitus karsia muutamia oksia myöhemmin keväällä, koska kasvaa liikaa korkeutta ja osa oksa pyrkii pensasaidan yli naapurin puolelle. Mansikkamaata siistin hieman ja siinä mieleen tulikin talven aikana syntynyt idea siirtää mansikat kesällä mahdollisesti toiseen paikkaan. Ajatuksena olisi laittaa mansikat valoisammalle ja näkyvämmälle paikalle. Tämä mahdollistaisi sen, että kasvimaalle mahtuu paremmin muuta kasvatettavaa ja tuntuisi siltä, että mansikat saavat hieman liian vähän valoa nykyisellä kasvimaalla puuvajan takana. Olisi myös esteettisesti kiva, kun mansikat olisivat uudella paikalla vajan toisella puolella siististi esimerkiksi laatikoissa ja muitakin kasvatus suunnitelmia kyseiseen paikkaan on haaveilla. Jonkin verran vaatii vain suunnittelua ja pohjatöitä kevään edetessä, koska tällä hetkellä paikassa on vanha koiratarha/aitaus. No mikäli tämä idea toteutetaan muiden joukossa niin varmasti tänne tulen siitä kirjoittamaan myöhemmin lisää. 😊 

EDIT: Täytyy pikimmiten heti huomenna leikata omenapuusta ne pari oksaa. Olen vähän myöhässä näköjään asian kanssa, koska ilmeisesti omenapuu olisi hyvä leikata maaliskuussa. Tässä huomaa tämän untuvikkomaisuuteni puutarhan parissa.👋

Pieni mansikkamaa

Kukkapenkkiä


Raparperi

                                                                                            



Kommentit