Pistokkaita & ruukutusta

 Sitruunamelissa

Sitruunamelissasta sai latvoa jo toisen sadon. Tällä kertaa otin myös pistokkaita jotka juurrutan vedessä. Samasta sitruunamelissasta olen jo kerran aikaisemmin yrittänyt juurruttaa pistokkaita mullassa, mutta se ei onnistunut ja siksi valitsin vesilasissa juurruttamisen mullan sijaan. Jännä nähdä onnistunko tällä kertaa. 🌱 Leikkasin myös ylimmät isoimmat lehdet pienemmäksi, että pistokkaisiin jäisi vähemmän haihduttavaa pinta-alaa. 

Päärynätomaatti

Nyt laitoin myös toisen päärynätomaatin isompaan ruukkuun kasvamaan. Ajatuksena olisi laittaa tomaatit kesällä pieneen kasvihuoneeseen kasvilavalle tai vaihtoehtoisesti terassille minikasvihuoneeseen. Kunhan nyt vain saan ne pidettyä hengissä sinne saakka. 😄


Latvottu Sitruunamelissa

Päärynätomaatti & chilejä

                              
Sitruunamelissan pistokkaita





Kommentit

  1. Löysin ihan uuden blogin ja huomasin että sinulla ei ole lukijat painiketta ollenkaan. 🤔
    Minulla on kasvatuksessa aika monia yrttejä ja me hurahdimme viime vuonna horttaan. Se on yrttejä ilman viljelyä ja kokeilimme jo muutamia hyödyntää myös ruuassa ja pakastuksessa. Nokkonen ja vuohenputki olivat molemmat todella hyviä kokemuksia ja lisää tänä vuonna.
    Minulla on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin 🤗😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nila! Opettelen vasta blogin käyttöä niin en ollut hoksannut laittaa tuota lukijat painiketta. Nyt se pitäisi löytyä sieltä ns. etusivulta. Kiitos ja anteeksi! :D Olenkin jonkin verran ennättänyt blogiasi lukemaan ja nyt seuraankin. :) Kuulostaa mielenkiintoiselta ja varsinkin nuo yrtit mitä kasvaa villinäkin. Olen vielä aika tietämätön noista "superfoodeista", mutta eiköhän tietoa hakemalla ja kokeilemalla jotain ala oppiakkin. Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti